Joulukuun toinen

 Tämän päivän teekalenterin tee oli kovasti Ketun mieleen. Mitäs hän nyt sanoikaan siitä, jälkimaussa sellainen hauska melkein kuin mentholinen vivahde, vaikkei kuitenkaan sellainen minttu, mutta joku hauska siellä suun takana pyörii.
Ja hyvin sellainen hyyrst hyyrst tee, eli sitä pystyi vain hauduttamaan ja juomaan kuppi kupin perään. Maistui siis mitä suuremmissa määrin. Silleen kirjaimellisesti suurissa määrin.

Minä juon tässä viimeistä kupposellistani, joka on jo jäähtynyt huoneen lämpöön eli melko viileähköksi. Aina on hyvä jättää, unohtaa, viimeinen kupponen jäähtymään, että pääsee maistamaan teetä myös haaleana. 

Tänään kalenterista paljastui Enshi Yu Lu, vihreä tee, Kiina.
Enshin jadekaste, japanilaiseen tapaan höyrytetty vihreä tee. 

Päivän teen lehdet gaivanissa

Päivät kadostelee nyt kauheen rivakkaa vauhtia, eli kuusi on edelleen kasaamatta olohuoneen nurkkaan. Olen siitä nyt haaveillut jo muutaman päivän, mutta ehkä huomenna. Ehkä.

Onkohan ehkä tämän päivän sana? 
Vaiko ehkä huomisen?

Jos huomenna ehkä tapahtuu, huomenna ehkä voisi tapahtua kuusen lisäksi se toinen jonossa oleva asia, nimittäin parhaiden joulutorttujen hillo. Siihen tulee disaronnoa ja kuivattuja aprikooseja.
Keksin tänään myös idean suolaisiin joulutorttuihin, kun olen jo törmännyt tällaiseen kammottavaan tämän vuoden villitykseen, maksalaatikkojoulutorttuihin. Ideana ihan kamala, maksalaatikko ei kuulu minnekkään! Ei edes pizzaan. Eikä suklaalevyyn.
Mutta kaalilaatikkojoulutortut voisi ollakkin jotain, nehän olisi vähän kuin kaalipiirakka joulutorttumuodossa ja puolukkahilloa päälle. 
Menee ehkä kokeiluun????

Muita hyviä ajatuksia, vessajoulukalenteri, miksi vessassa ei ole omaa joulukalenteria, sellaista postikorttikokoista kuvakalenteria vaikka, ensimmäinen saa avata. 
Ja sit vois olla hyvä ajatus etsiä hyvin ajatusten lista ja katsoa onko siellä mitään käyttökelpoista mihinkään tai jotain jonka on unohtanut. Ja sulkea ylimääräiset välilehdet puhelimesta, niitä on taas miljoona auki.

Joulu edistyi tänään sillai, että sain kaksi paria lahjaksi tulevia joulusukkia päättelyä vaille valmiiksi. Siis sain ne parit aina mallilleen tehtyä loppuun. Parin tekeminen on yleensä vähän tylsähköä, mutta nää oli näitä omia suunnitteluja ja kokeiluja, niin parinkin tekemisessä sai ylläpidettyä mielenkiintoa, kun pikkasen parin kuvion kohdalla kokeilin tehdä toisin ensimmäisistä jotain oppineena. Dokumentoin sukat kuvin tähän itselleni, että voin käyttää sitten kuvia jatkossakin tulevien ideoiden ja suunnittelujen apuna, jos sieltä vaikka tarvii joskus jottai välikuvioo tai jottain johonkin.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun ensimmäinen

Joulukuun viides-kuudes